Uudessakaupungissa vedotaan sihyn rakennustarpeen syntyneen pitkälti korjausvelan vuoksi. Poistuuko korjausvelka sihyn myötä, onko kaupunkiorganisaatio kykenemätön huolehtimaan kaupunkilaisten omaisuudesta, miksi ja miten korjausvelka syntyi? Siinä lienevät sihyyn liittyvät peruskysymykset.

Joku totesi, että häntä tikulla silmään, joka vanhoja muistelee, mutta Winston Churchill opasti: Hän, kuka tuntee historian, ei tee samoja virheitä uudestaan. Näistä lausahduksista Uudessakaupungissa noudatetaan ensimmäistä. Kun meillä ohjeeksi valittuun lausahdukseen lisättiin aikoinaan toimintaohje: Karsitaan kunnossapidosta ja keskitytään investointeihin, niin pienellä pohdinnalla onnistumme jo aavistamaan korjausvelkamme taustat ja sen kasvun syyt.

Uusikaupunki uusi hallintosääntöään myös 2009, jolloin mm. tekninen puoli siirtyi hallinto- ja kehityskeskuksen alaisuuteen. Samaan aikaan lakkautettiin pieniä kouluja, todettiin talouden korjaantuvan ja opetuspuolella kiinteistökulujen laskevan. Toisin kävi, kaupungin talous kurjistui entisestään. Käytännössä opetustoimi maksoi vähemmistä kiinteistöjen kunnospidosta saman verran kuin laajemman kouluverkon aikana eli opetuksen säästöt siirtyivät hallinto- ja kehittämiskeskukselle. Tuolloin kaupungin hallintokunnilta vaadittiin säästöjä, jotta talous paranisi. Tämä tapahtui käytännössä niin, että opetustoimelle asetettiin säästövelvoite, mutta tekninen puoli paransi tulostaan lisäämällä sisäistä laskutusta eli samalla, kun opetustoimi karsi kulujaan, sitä laskutettiin kaupungin sisäisellä laskutuksella entistä ahtaammalle.

Kun kaupungin omaisuuden päivittämiseen ei panostettu, kaupunkilaisten omaisuutta, mm. saaritontteja ja satama, myytiin ja kikkailtiin kirjanpidossa lähes kymmenellä miljoonalla eurolla, jäi kaupunki silti lähes kahdeksan miljoonaa euroa miinukselle. Sopii kysyä, mihin varat katosivat? Muistatte varmaan tuulimyllyt Pakkahuoneen pihalla, Pyhämaan Tontonmäelle rakennetut omakotitalot, Sukarin lomakylän Lokalahdella, satamassa pohjoismaiden suurimman teräspalvelukeskuksen, sataman pressuhallin, panimoyhtiön perustamisen, pääomasijoitukset eli pankkitoiminnan, soijatehtaan liikenne- ja vesijohtojärjestelyt, etanolitehtaan?

Kaupunki karsi käyttömenoista ja investoi johonkin aivan muuhun kuin kaupunkilaisten palveluihin tai opetustoimeen tai kaupunkilaisten vapaa-aikaan. Kaupunki ei pistänyt onnistuneesti kortta ristiin sen eteen, että tänne olisi saatu uusia asukkaita. Mikä ikävintä, harjoitettu politiikka aiheutti lapsiperheiden muuttovyöryn pois kaupungistamme. Tämän todistaa kaupunkimme väestökehitys: 2010 oli 160 syntynyttä ja 2018 enää 95 syntynyttä uusikaupunkilaislasta.

Vuosina 2009-2012 kaupunkiamme pyrittiin kehittämään: kaavailtiin mm. tekonurmea, monitoimitaloa, valmisteltiin Viikaisten kouluun miljoonien remonttia. Kaikki mainittu jäi toteutumatta. Näiden käänteiden seurauksena syntyi nykyinen kymmenien miljoonien eurojen korjausvelka. Toki, jos oikein tarkkoja ollaan, alkulaukaukset annettiin tai saatiin jo 1990-luvun laman aikana. Noin 30 vuoden ajan kaupungin investoinnit ovat olleet ylläpitoinvestointeja. Kyseessä oli selkeä poliittinen valinta, joka syntyi kaupungissamme, ei yksimielisesti, mutta valtuuston selvillä päätöksillä. Vastuu tehdystä valinnasta kuuluu mainittujen päätösten aikana vallassa istuneille valtuutetuille, heidän enemmistölleen. Virkamiehet valmistelivat ja toteuttivat tehtyjä päätöksiä, joiden takaa löytyi tuolloin vallinnut ohjesääntö: Säästäkää käyttömenoista ja sijoittakaa investointeihin.

Edellä on pikainen pikkuhistoriikki miten ja miksi Uusikaupunki ajautui nykyiseen tilanteeseen. Meillä ovat osittain vallassa samat päättäjät, ketkä kymmenen vuotta, osa 20 vuotta ja jotkut jopa 30 vuotta sitten kanavoivat rahaa niin, että nykyinen korjausvelka pääsi syntymään. Ottivatko he aikoinaan yleisesti hyväksytyn riskin, jota on enää turha puida? Ovatko päättäjät oppineet tehdyistä virheistä? Ollaanko Uudessakaupungissa uppoamassa uudelleen talouden osalta syvyyksiin vai olemmeko viimeinkin nousemassa menestykseen? Vallassa istuvat päättäjät eivät puutu vähääkään kaupunkiorganisaatioon, joka antoi korjausvelan jatkaa kasvuaan, joten pelkkä sihy ei poista korjausvelan kasvun yltymistä vai onko sihy hyvä alku muutokselle ja seuraavaksi puututaan korjausvelan kumulatiiviseen kasvun aiheuttajiin?  Mikä on Sinun lääkkeesi päättäjille? Syntyykö parempi tulevaisuus tyylillä: sitä tikulla silmään, joka vanhoja muistaa vai vaihtoehdolla: historiaan perehtymällä voimme oppia tehdyista virheistä ja vältämme niiden toistamisen?