Budjetti_2020kansi.jpg?1605302295

Enin osa kaupungin johtoryhmän virkamiehistä on eläkeiässä tällä vuosikymmenellä. Osa heistä ikänsä puolesta jo kahden vuoden sisällä. Lisäksi kaikki johtoryhmän jäsenet ovat hakeneet muualta töitä. Miksi?

Mihin johtoryhmään kuuluvat sitoutuvat? Heidän pöydiltäänhän valmistellaan budjettiesitykset päättäjille. Muistitko sen? Näkyykö kädenulottuvilla odottava virkaeläke jo budjettikirjassa?
Herää kysymys:

Mihin Uuttakaupunkia ollaan ajamassa ennen vuosikymmenen puoltaväliä?
Otteita Vakka-Suomen sanomien artikkelista tänään:
"Myytävien listalla ovat Kalantitalo, Bonk-keskus, entinen uimahalli, Lokalahden nuortentupa ja Kankare sekä Saarniston koulun talonmiehen asunto.
– Ne ihan oikeasti laitetaan myyntiin, eikä vaan pyritä myymään, korosti kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jaana Reijonsaari-Korsman."

Mutta mitä lausui talousjohtaja liikekeskustan kehittämisestä samassa artikkelissa?
Kuka nyt takaa töitä tutuille ja miksi? Onko budjettikuri hävinnyt nyt myös kaupunginjohtajan varahenkilöltä?

Otteita budjettiesityksestä. Isoja investointeja suunnitelmakaudella 2021-2023 ovat:"

- Liikekeskustan elävöittäminen (1 300 000 €)
- Katuvalaistuksen uusiminen (1 200 000 €)
- Vakka-Suomenkatu Rantakatu-Ketunkalliontie (1 100 000 €)
- Kestopäällystys (900 000 €)
- Autotehtaankatu (800 000 €)
- Satama-alueen liikennejärjestelyt (450 000 €)
- Pankkitie-Pruukintie, kunnostus (300 000 €)
- Kaupunginlahden pohjukan ruoppaus (720 000 €)
- A-sairaala (1 050 000 €)
- Männäisten koulu, Mäntylän rakennuksen peruskorjaus (650 000 €)
"
Tässä listauksessa ei näy Sihyn laina- eikä leasingeriä, Merilinnun päiväkodin eikä Vihreän talon vuokria,  jotka ovat vuositasolla yhteensä yli 3500000€- 4000000€ (3,5 - 4 miljoona euroa vuodessa).

Budjettiesityksen väestökehitys on sentään kirjattu ilman haaveita:
"
Kuntalaisten palvelutarpeen arvioimiseksi kaupunki teetti vuonna 2017 väestöennusteen vuosille 2018-2042. Ennusteessa oli kolme vaihtoehtoa: maltillinen, maltillinen kasvu ja tavoitekasvu. Maltillinen on lähellä Tilastokeskuksen ennustetta.

Maltillisen kasvun ennuste perustuu aluksi 200 henkilön ja ennustejakson loppuun mennessä hieman alle 100 henkilön nettomuuttoon. Tavoitteellinen kasvu eli kaupungin strategian mukainen. Se perustuu alussa 400 ja loppujaksolla 100 henkilön nettomuuttoon.

Maltillisen ennusteen mukaan kaupungissa olisi 15 077 asukasta vuonna 2030, maltillisessa kasvussa 17 102 ja tavoitteellisessa 20 330.

Vaikka väestönkasvu ei ole itseisarvo, ilman sitä kaupungista häviää sekä julkisia että yksityisiä palveluja: julkisia, koska kaupungilla ei ole varaa maksaa palveluja, ja yksityisiä, koska palveluille ei ole kysyntää. Uusikaupunki menettää siis elinvoimaansa. Tämän estämiseksi kaikkien on nyt tehtävä työtä kaupungin saamiseksi taas kasvu-uralle.

Vuosi 2020 tulee olemaan toinen peräkkäinen synkkä vuosi: kuolleiden määrä on korkea, syntyvyys pientä ja muuttoliike negatiivinen. Kaupungin asukasmäärä laskee."

Tämä on inhottavaa matematiikkaa, mutta totta. Strategia, 2030&20300, on päivitettävä! Koska ja ketä sen tekee? Budjettikirjan mukaan se tehdään ensi vuoden loppuun mennessä.

Rahoitus on mielenkiintoinen osa-alue budjettikirjassa.
"Sivistys- ja hyvinvointikeskus nostaa kaupungin lainamäärää ja rahoitusriskiä (rahan saatavuus ja rahan hinta) ja/tai leasingvastuita. Riskin merkitys korostuu, koska kaupunki ja koko kaupunkikonserni velkaantuvat seuraavan 5–7 vuoden aikana. Kaupungin lainamäärä ja leasingvastuut jopa 2,5-kertaistuvat ja pääomakustannukset nousevat. Korot ja korkokustannukset ovat olleet vuosia poikkeuksellisen alhaalla, mutta rahoitusriskin merkitys kaupungin kokonaistaloudessa korostuu, jos korot lähtevät nousuun. "

Niin, koulukeskuksen leasing, 35 miljoonaa euroa eli osamaksukauppa kuten autokaupassa. Liikuntahalleihin 22 miljoonaa, jotka rahoitetaan perinteisellä lainalla. Tästä rahoitusosuudesta uupuvat uudet em. isot vuokrat niin Vihreän talon kuin Merilinnun päiväkodin osalta. Vaikutus on vuositasolla noin 0.5 miljoonaa euroa, siis pelkkiin vuokriin.

Sitten. Kaupungin henkilöstöön ja verotukseen ei kajota! Töitä on, vaikka Mörne on nyt edelleen suljettu ulkopuolisilta. Valtuustolle esitettävässä budjettiesityksessä ei ole käytetty sanaa lomautus tai irtisanominen. Veropäätöksethän lukittiin valtuustossa jo aiemmin. Tarkista itse ellet usko.

Tavoitteissa on toimitilojen vähentäminen suunnitelmakauden aikana 5% nykyisestä, mutta miten? Aiotaanko Mörne myydä, onhan siinä neliöitä ja sisäilmaakin kaupan päälle? Ukissahan neliöt lisääntyvät Sihyn, a-sairaalan, vihreän talon ja Merilinnun päiväkodin myötä. 

Myyntilistalle jo täksi vuodeksi määrätyt rakennukset eivät kaupungin taloutta paikkaa. Ostaako joku ne - oikeasti ja koska? Mitä luulet saatavan (euroina) vanhasta uimahallista, joka muuten on jäämässä uusien kerrostalojen alle? 

Kaiken tämän hyväksyi kaupunginhallitus viime maanantain budjettikokouksessaan. Isoihin investointeihin ei kajottu tikullakaan saati että niistä olisi äänestetty. Rahoituskin meni nyökkäyksillä ja sitten juotiin taas kahvit- toki siinä ohessa syötiin tassilta myös lohileivät!

Hei haloo!
Kaupungin velat ja osamaksut (leasingit ja vuokrat) 2.5 - 3- kertaistuvat eli menot, mutta verotulot pysyvät lähes samoina! Lisää veronmaksajiakaan ei oikein näytä tulevan. Syntyvyyden hetkellinen lisäys ei tarkoita uusia verotuloja- päinvastoin.

Ts. tulotaso pysyy samana, mutta menotasoon tulee jopa viisi miljoonaa euroa (5 miljoonaa) vuodessa lisää. Ellei se tule jo edellisistä kiinteistöihin liittyvistä lisämenoista, niin se 5 miljoonaa täyttyy noin miljoonan lisäyksestä kaupungin henkilöstön vuosittaisiin henkilöstömenoihin! Nämä löytyvät budjettiesityksestä. Uskot tai älä.

Miltä tuntuu? Onko tämä hallituksen siunaama kurssi oikea? Pärjääkö Uki? Meillä kotona tälläinen peli johtaa vararikkoon, entä teillä? Pakotetaanko tällä eläke-/vaalibudjetilla uusi valtuusto viimeiseen nurkkaan eli ennennäkemättömään verojen ja taksojen korotukseen?

Saa kommentoida - Ole hyvä!

Linkkejä:

Budjettiesityksen selostusosa

Talousarvioesitys vuodelle  2021

Uki investoi isosti tulevina vuosina - Kertapoistot painavat talousarvion miinukselle