Uudessakaupungissa poliittiset keskustelut ovat persoonavetoisia ja perinteisesti jotkin persoonat ovat saaneet valtamediassa paremmin julkisuutta itselleen ja siinä sivussa jokin toinen persoona on jäänyt samassa mediassa täysin paitsioon. Pahimmillaan meidän mediamme asettui avoimesti tekemään jostain paikallispoliitikosta messiasta ja lyömään maanrakoon vasta-argumentteja esittäviä tai tietoa kaupunkilaisille janoavia päättäjiä.

Valtamedian valitessa puolensa ja sekaantuessa vaaleihin sekä päätöksentekoon pahimmillaan väärää tietoa jakaen, jäi vapaa mielenilmaisu ja keskustelu blogien sivuille. Kunnioitetun Harto Forssin blogi nousi tietoa jakavilla alustuksilla Uudenkaupungin merkittävimmäksi paikallisia asioita käsitteleväksi keskustelufoorumiksi, jossa jokainen sai vapaasti lisätä keskusteluun faktatietoa ja kertoa näkemyksensä kaupungin asioiden hoidosta.

Arvostetun vapaan keskustelun puolustajan Harto Forssin poistuessa keskuudestamme, jäi kaupunkimme keskusteluun vapaan blogin menevä aukko. Tätä aukkoa tämän blogin on tarkoitus täyttää mahdollisuuksien mukaan. Blogin taustalta ei löydy kaupungin päättäjiä vaan tavallisia kaupungin asioista kiinnostuneita kaupunkilaisia. Tästä johtuen, emme pysty tarjoamaan samanlaista tietoa kuin Harto Forss, ketä istui päättäjien pöydässä. Tästä johtuen tämä blogi on paljolti kommentoijien tietojen varassa.

Blogia ylläpitävät uusikaupunkilaiset haluavat pysyä tuntemattomina, koska Uudessakaupungissa asioista tapahtuva keskustelu kääntyy liian usein henkilökohtaisuuksiin meneväksi riidaksi, joka puolestaan vesittää faktoihin perustuvan asiallisen debattin. Blogin ylläpitäjillä ei ole muuta tarvetta, kuin synnyttää ja ylläpitää vapaata keskustelua, johon jokainen kaupunkilainen voi nimellä tai nimettömänä osallistua. Mikäli taustahenkilöillä olisi tavoitteita ryhtyä kuntapoliitikoiksi, kaipa he nimellään käyttäisivät tätä blogia nimensä esiin tuoden ponnahduslautanaan vallan kahvaan, sillä onhan tässä blogissa päivittäin useita satoja ja viikoittain tuhansia käyntejä.

Kiitämme blogin lukijoita, kommentoijia sekä blogia muissa medioissa markkinoivia henkilöitä osallistumisesta blogitalkoisiin, jolla pyrimme tarjoamaan yhden keskusteluvaihtoehdon kaupunkimme normaaliksi muuttuneen valtamedian ohessa. Toivomme vapaan keskustelun jatkuvan edelleen niin nimellä kirjoittavien kuin anonyymien voimalla. Voisiko seuraava keskusten aihe liikkua vaikkapa torille kaavailtuun 240 000 euroa kustantavaan laululavaan. Olisiko Sinulla muuta käyttöä tuolle rahalle?